Taidemaalari-, piirtäjä- ja graafikko
Syntynyt Kurikassa. Asui ja työskenteli Naantalissa.
Turun Piirrustuskoulu 1965-1967
Turun Sanomien taiteilija 1973-1976
Yksityisnäyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa, Japanissa, Hollannissa, Venäjällä ja Saksassa.
Teoksia mm. seuraavissa kokoelmissa:
- Lahden ja Rauman taidemuseot
- Nelimarkka museo
- Yrjö A. Jäntin museo
- Tervakosken taidesäätiö
- Paulon säätiö
- Suomen Pankki
- Huhtamäki kokoelmat
- Majvik-kokoelma
- OKO, Nordea ja Sampon pääkonttorit
- Fortum
- Turun, Naantalin, Raision, Kurikan, Parkanon, Salon ja Kaarinan kaupungit
- Euran ja Rymättylän kunnat
- Eri järjestöjen ja yhtymien kokoelmat
Vienon hymyn maa
Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä. Kenties vain hieman onnellisempia. Taidemaalari-graafikko-piirtäjä Pentti Koivikko on pitänyt neljännesvuosisadan aikana yli 50 yksityisnäyttelyä. Nykyään hänet tunnetaan yhä enemmän serigrafioistaan, öljyvärimaalausten lisäksi. Niiden omaleimaisuus näkyy aiheiden käsittelyssä. Hänen teoksensa tunnistaa Koivikoksi jo kaukaa. Värien käyttäjänä ja uudistajana Koivikon varmuus on kasvanut silmiähivelevän kauniiksi ja hienostuneeksi.
Pekka Paavola
Toiminnallinen hiljaisuus
Vaikka Pentti Koivikon maalaukset ja grafiikan vedokset näyttävät rauhallisilta ja nostalgisella tavalla pysähtyneiltä, kuviin sisältyy miltei aina liike. Toimintaa ovat tietysti pelit, hiihto, kävely, pyykin ripustaminen narulle, juoruilu ja lumisota, mutta liikettä ovat myös silmien — ja tähtien — välkkyminen. Tuike onkin tyypillistä Koivikon kuvaamille ihmiselle. Juuri sen ansiosta mallit tulevat eläviksi. Liikettä on niinkin vähäinen asia kuin punastuminen, olkoon syynä kipakka pakkanen tai ujo emootio.
Liike, toiminnallisuus on kuitenkin varsin niukkaa Koivikon teoksissa, vaikka taiteilija itse tähdentääkin sitä nimetessään maalauksiaan ja grafiikkaansa. Tapahtumallisuus on useimmiten hyvin eleetöntä, suomalaisella tavalla liioittelematonta, ”pakkasenpuremaa”. Talvihan onkin Koivikon toinen vuodenaika, toinen on kesä. Koivikon ihmiset toimivat joko rakennusten katveessa tai syvässä maisemassa. Syvyys tarkoittaa syväperspektiiviä, jonka hän toteuttaa taidokkaasti.
Koivikon talot ovat aina puutaloja – sellainen on hänen omansakin, tornilla varustettu koti Naantalissa. Puutalo edustaa hänelle kuten yleensäkin ihmisille romanttista menneisyyttä, mutta myös inhimillisyyttä, ihmisen mittaista rakennus- ja asumistapaa. Etelä-Pohjanmaalla, Pentti Koivikon synnyinseudulla maalaistalot tehtiin ennen vanhaa komeiksi kaksikerroksisiksi pytingeiksi, jotka sisätiloiltaan heijastivat ympäröivää, loputonta lakeutta. Ruotsalaisperäinen rakennustapa ei merkinnyt herraskaisuutta tai aatelisten kartanoa vaan vapaan talonpojan itsellisyyttä ja tasavertaisuutta. Ylpeyttä siihen tietysti sisältyi aimo annos.
Koivikko kuvaa noita talonpoikaistaloja silloin tällöin pohjalaisaiheissaan. Vaatimattomasti hän sijoittaa ne kuitenkin taustalle: etualaa hallitsevat yleensä piha- ja sivurakennukset. Useimmiten Koivikon horisonttina on mäki, vaara tai vuori. Ne merkitsevät tasaisen maan kasvatille eksotiikkaa. Pohjanmaa on muinaista merenpohjaa ja siellä on vain pari maininnanarvoista mäkeä, joita kutsutaan sinnikkäästi vuoriksi. Toinen noista ”vuorista” sattuu olemaan lähellä Koivikon lapsuudenseutuja. Tanskassa ja Alankomaissa ylpeillään samankokoisilla ”vuorilla”, jotka nekin kohoavat entisestä merenpohjasta. Korkean paikan kaipuu on silti Koivikolle etäinen ihanne. Teosten etuala on yleensä tasaista maata. Poikkeuksen muodostavat vain ne kuvat, joissa lapset laskettelevat kelkalla tai suksilla.
Todellisen perusrytmin ja vankan sommittelun Pentti Koivikon kuvissa koostavat rakennukset, nuo mainitut puutalot. Taiteilija sijoittaa ne niin oman fantasiansa, ei Naantalin kaupungin asemakaavan mukaan, että tuloksena on vaihteleva ja ulotteikas kompleksi, kutsu sisälle menneisyteen. Oikeastaan Koivikon kuvien talot näyttävät voimakkaasti kaksiulotteisilta. Ne voisivat olla suorastaan kollaaseja. Tuloksena on vahva geometrisyyden vaikutelma. Maalaustapa korostaa Koivikon värinkäyttöä, joka on samalla kertaa sekä rohkeaa että rauhallista.
Vanhojen puutalojen restaurointi on viime vuosikymmeninä tuonut Suomeenkin entistä monipuolisemman silti alkuperäisen kaltaisen värinkäytön. Vanhojen korttelien ilme on kirkastunut. Pentti Koivikon maalausten taloissa saattaa vilahtaaa varhaisia vaikutelmia ajasta, jolloin hän asui Etelä-Ruotsissa. Ruotsalaisten värikäsitys on aina ollut iloisempi kuin suomalaisten.
Pentti koivikkoa mainitaan ajoittain naivistiksi. Naivismi on kuitenkin aivan liian rajoittava leima hänen ilmaisulleen. Ensinnäkin hänen esitystapansa on hyvin hillittyä, usein miltei minimalistista, kun taas naivistit sirkustelevat mielellään yksityiskohdissa ja dekoraatioissa. Toiseksi Koivikon taiteen maailma ei ole paratiisi, vaikka se saattaa siltä näyttää. Se on olemassa oleva maailma, oikeaa elämää. Kaikki eivät asu siellä eivätkä kaikenaikaa tasavallan presidenttikin ainoastaan kesällä.
Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä, kenties vain hieman muita onnellisempia. Niin, hymyhän on myös liikettä, positiivista liikettä hiljaisuudessa. Melkein samaa kuin Pentti Koivikon asetelmien kukista nouseva kaino tuoksu.